Luomme Euroopan parasta konsulttiyritystä

Luomme Euroopan parasta konsulttiyritystä Smart Resourcing -konseptin avulla. Smart Resourcing mullistaa IT-projektien henkilöresursoinnin ja helpottaa oikeiden henkilöiden löytämistä ja täydellisten tiimien koostamista. 

 

Kehitimme Smart Resourcing -mallin vastaukseksi Google Cloud- ja ServiceNow-pilvipalvelujen asiantuntemuksen jatkuvasti kasvavaan kysyntään. Samalla halusimme muuttaa tapaa, jolla IT-konsulttien palveluita ostetaan ja myydään. 

Smart Resourcing -palvelusta asiakkaamme voivat valita projektiinsa parhaiten sopivan IT-konsultin kohtuuhintaan.

Toimimme siis juuri päinvastoin kuin markkinat yleisesti. IT-konsulttien kysyntä on tällä hetkellä valtavaa. Tuntitaksat ovat kovia, mutta palvelun laatu jättää usein toivomisen varaa. IT-konsulttimarkkinoilla on kolme erityispiirrettä: 

  1. Yritykset eivät tiedä, mitä saavat
    Konsulttien kokemusta, turvallisuusselvityksiä, osaamista ja sertifiointeja ei esitellä läpinäkyvästi. Toisinaan konsultti onnistuu puhumaan itsensä töihin esittämättä todisteita vaaditusta osaamisesta ja kokemuksesta eikä taustoja selvitetä riittävästi. 
  1. Yritykset eivät hyödynnä vuokrakonsulttien osaamista oikein
    Monet yritykset vaativat projekteihinsa nimetyn konsultin. Tällöin projektiin valittuja konsultteja saatetaan käyttää tehtäviin, joihin he ovat yli- tai alipäteviä. Ratkaisuarkkitehdin ei pitäisi tehdä kehitystyötä, UX-suunnittelua tai koodausta. Ei myöskään ole järkevää käyttää kaikkiin tehtäviin aina kokeneinta konsulttia. 
  1. Konsultit ovat ylihintaisia
    IT-konsulttien kysyntä markkinoilla on suurta. Siksi palvelujen hinnat ovat suuret sekä asiakkaille että työnantajille – eivätkä konsulttien palkat tai palkkiot aina vastaa heidän osaamistaan.

Smart Resourcing on kehitetty ratkaisemaan tämä ongelma. Haimme innoitusta jakamis- ja keikkataloudesta ja kehitimme sen perusteella ainutlaatuisen ja mullistavan tavan myydä konsulttien palveluita. Konsulttien tuntihinnat, käytettävyys, referenssit, pätevyys ja vastaavat tiedot esitellään asiakkaille läpinäkyvästi. 

Lue lisää siitä, miten Now:Group kehitti tehokkaan alustan jakamistaloudelle hyödyntämällä The Cloud People -palvelun Smart Resourcing -toimintoa.

Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat päivän sana. 

Kun vuokraat konsultteja The Cloud Peoplelta, kerromme tiedot täysin avoimesti. Smart Resourcing -palvelusta voit itse etsiä tarpeitasi parhaiten vastaavat konsultit. Voit luottaa siihen, että olemme tarkistaneet jokaisen konsultin kokemuksen, koulutuksen ja sertifioinnit.

Smart Resourcing mullistaa IT-projektien henkilöresursoinnin ja helpottaa oikeiden henkilöiden löytämistä ja täydellisten tiimien koostamista kuhunkin projektiin. Palvelusta näet selkeästi, mitä osaamista valitsemallasi konsultilla on, ja maksat vain tarvitsemastasi palvelusta ja osaamisesta. Etkä joudu maksamaan aloittelevalle konsultille kokeneen konsultin palkkiota.

Smart Resourcing -konseptiin kuuluu Cloudia-itsepalveluportaali, josta voit hakea ja varata projektiisi yksittäisiä asiantuntijoita tai kokonaisen unelmatiimin kilpailukykyiseen hintaan. Palveluun kirjaudutaan henkilökohtaisilla tunnuksilla, minkä jälkeen voit hakea, valita ja tehdä varauksia itse.

Luomme uudenlaista avoimuutta. Käytössäsi ovat kaikki tarvittavat tiedot oikean tiimin koostamiseen kuhunkin projektiin. Henkilöresurssien valitseminen IT-projektiin on nyt helpompaa kuin koskaan!

Smart Resourcing -The Cloud People Oslo office

Smart Resourcingin hyödyt:

Täysi avoimuus
Tutustu konsulttiehdokkaiden osaamiseen ja valmiuksiin, kokemukseen, sertifiointeihin, sijaintiin ja hintaan. 

Suunnittelu hyvissä ajoin
Tarkista saatavuus, tee varaus suoraan ja varmista, että projektiesi tekijät ovat saatavilla pidemmällä aikavälillä. 

Huippulaatua ja kansainvälisiä tekijöitä
Tarjoamme konsultteja suuressa osassa Pohjois-Eurooppaa, ja meillä on toimistot Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Benelux-maissa ja Puolassa.

Maksat siitä, mitä saat
Jokainen konsultti on pisteytetty kokemuksen, asiakastyytyväisyyden ja osaamisen perusteella.

Etsi juuri sitä, mitä tarvitset
Hae ja suodata tulokset niiden tekijöiden perusteella, joilla on sinulle eniten merkitystä, esimerkiksi ServiceNow- tai Google Cloud Platform -osaaminen, projektikokemus tai sijainti. 

Haluatko oppia lisää siitä, miten Cloud People ja Smart Resourcing voivat tarjota täydellisiä konsultteja yrityksesi tarpeisiin?

Varaa tapaaminen kanssamme tänään!

Lue lisää Smart Resourcingista ja palveluistamme täältä.